Onko tämän maan virastojen toiminnassa enää mitään järkeä? Alueelliset rajoitukset otettiin käyttöön loppusyksyllä 2020. Hallitus sanoi joulukuussa 2020, että rajoituksia tarkastellaan alueellisesti päätöksiä tehdessä. Maaliskuun alussa 2021 edelleen hallitus ilmoitti, että rajoituksia tarkastellaan maakunnittain. Maanantaina 22.3.2021 Pohjois-Savon alueellinen koordinaatioryhmä (Pohjois-Savon Nyrkki) kokoontui ja ilmoitti Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin olevan edelleen epidemian perustasolla ja voimassa oleviin suosituksiin tai rajoituksiin ei tehdä muutoksia.
Rekry: Haluatko töihin Target Stafille?
Silti hallituksen esityksessä HE 38/2021 vp THL esitti näin:
”Sairaanhoitopiirien kokonaisarviosta poiketen THL on lausunnossaan 23.3.2021 katsonut, että ravintolasulun piiriin tulisi jatkossa asettaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri jätettäisiin sulun ulkopuolelle.”
Miten THL voi antaa alla olevan lausunnon? Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen kommentoi ehdotusta olemalla ”hämmentynyt ja yllättynyt mahdollisesta ravintolasulusta – En tiedä syytä” (Lähde: Savon Sanomat 24.3.2021). Mihin hävisi hallituksen epidemian vaihejakoon pohjautuva toimintasuunnitelma: perustaso, kiihtymisvaihde ja epidemian leviämisvaihde? Pohjois-Savo on tällä hetkellä PERUSTASOLLA! Tänään 24.3.2021 uusia tartuntoja Kuopiossa on yhdeksän!
Johtuuko tämä pääsiäisestä? Laitetaan Tahkon alueen ravintolat kiinni, ettei turistien tuomia tartuntaryppäitä pääse syntymään – vai mikä on THL:llä ajatuksena? Hallitus on ohjeistanut aluehallintovirastoja tekemään nämä päätökset ja oletin, että Itä-Suomen AVI tekee nämä päätökset ravintoloiden kohtalosta. THL:n ehdotelman mukaan ravintolat laitetaan Pohjois-Savon alueella kiinni 29.3-18.4.2021. Minä en enää ymmärrä kuinka mielivaltaisia ihmisiä tuo virasto on täynnä!
Luodaanko tässä koronan varjolla pelkoa ja uhkaa Suomen kansalaisille?
Sanna Marin kirjoitti omassa blogissaan:
”Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuuden tunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa”
”Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille”
(Lähde: https://www.sannamarin.net/blogi/2010/08/10/34342/?page2)
Olen sanaton. Eikö tässä valtiossa enää pysty luottamaan” edustajiemme” sanaan? Teidän tiedottamisenne on surkeaa ja lupauksenne ovat luokattomia! Kuka tässä maassa enää haluaa jatkaa yrittäjänä, kun liiketoimintaamme rajoitetaan mielivaltaisilla päätöksillä? Älkää tehkö turhia lupauksia. Lupauksia, jotka rikotte yksi kerrallaan. Minun mittani on nyt täynnä! Ei tässä valtiossa liene enää yhtään ravintola-alan yritystä, jonka taloudellinen tilanne olisi hyvä. Rajoitteet ovat syöneet kassat tyhjiksi ja veitsen terällä eletään jokainen hetki. Helpotuksia näkee pelkästään ehdotuksien muodossa. Missä ovat todelliset teot? Jos ravintola-alaa kuritetaan tällä mittakaavalla, niin hoitakaa edes meille kohtuulliset korvaukset, joilla saisimme edes kiinteitä kuluja maksettua. Vai onko teillä agendalla ajaa ravintolayritykset nurin? Yrittäkää tehdä päätöksiä ilman, että teillä on käsi toisen taskussa! Nämä teidän päätöksenne eivät enää perustu mihinkään järkevään pohjaan vaan m-i-e-l-i-v-a-l-t-a-a-n.
Nämä helvetin kuppilat ovat meidän elinkeinomme ja elämäntyömme! Missään muussa valtiossa ei toimita ravintola-alaa kohtaan näin vihamielisesti! Ajetaanko tässä uutta alkoholipolitiikkaa läpi? Ei ne ongelmat meistä johdu. Ravintolat pitävät huolen asiakkaistaan ja toiminnasta vastuullisesti. Alkoholinkulutus ravintoloissa on laskenut joka vuosi ja 2019 MaRa:n tekemän tutkimuksen mukaan alkoholimyynti jakautuu alla olevien kesken: anniskelu 11,2 %, matkustajatuonti (laivat ym.) 18 % ja Alko sekä kaupat 70,9 %. (Lähde: THL) Aikoinaan oli sanonta ”Ryhdy ravintolayrittäjäksi, se kannattaa”. No ei kannata enää.
Vielä kerran: miten koronan tartuntaluvut ovat lähteneet laskuun nyt, kun ravintolat ovat olleet suljettuina asiakkailta leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa? Joko pikkuhiljaa eduskunnassa voidaan katsoa peiliin ja todeta, että leviäminen tapahtuu ihan täysin muista syistä?
Jos epidemian perustasolla olevat ravintolat laitetaan kiinni, niin miksi ei sitten Alkojakin? Onko se välttämätön palvelu ihmisille? Ei tarvitsisi maksaa Alkon toimitusjohtajalle sadantuhannen euron bonuksia myynnin kasvusta, kun ravintolatkin ovat suljettuina.
Ps. Muistakaa rakkaat immeiset käydä äänestämässä ja näyttämässä suuntaa tulevaisuudelle.
Pps. Harkitsen vakavasti alan vaihtoa… eli työtarjouksia otetaan vastaan!
Nämä sanat ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä välttämättä vastaa edustamieni yritysten näkemyksiä.
Pelekkee rakkautta,
Mika Kilpeläinen
Kuopion Malja Oy
Mika Kilpeläinen toimii yrittäjänä Kuopion Malja Oy:ssä ja RPS Brewing Oy:ssä, sekä on myös yksi Target Staffin perustajista. Mika Matti tykkää purkaa paineita jääkiekon ja padelin parissa. Hän on myös kaksinkertainen Kalakunkun hallitseva mestari vuosilta 2019 sekä 2020. Mikalla ei ole muuta lisättävää tämän pandemian keskelle, kuin kulunut mottonsa ”pelekkee rakkautta kaikille ja pysykää terveinä”.
Ne Helvetin Kuppilat blogissa tulemme pureutumaan kaunistelematta ravintola- ja tapahtuma-alan polttaviin aiheisiin. Emme tule nöyristelemään teksteissä tai videoissa mitään. Käsittelemme asioita puhtaasti HoReCan ja tapahtumatuotannon näkökulmista. Blogissa tulee olemaan vieraita yhteiskunnan kaikilta osa-alueilta. Tulemme tapaamaan valtioneuvoston, kuntapolitiikan ja myös ravintola- ja tapahtuma-alan edustajia. Miksipä ei vaikka poliisia.