Henkilökohtaiset terveiset hallitukselle 12.3.2021

Kuopion Malja tyhjänä korona-aikaan

”Minä olen aivan loppu”

mika kilpeläinen

Toimin yrittäjänä Ravintola Maljassa Kuopiossa. Minulla on ystävinä sekä ravintola-alan yrittäjiä että työntekijöitä ympäri Suomea. Olen keskustellut heidän kanssaan koko korona-ajan hallituksen toimista. Keskustelut eivät koske pelkästään ravintola-alaa vaan myös tapahtuma- ja matkailualaa sekä kaikkia muitakin aloja, joita nämä rajoitteet koskevat suoraan tai välillisesti.

Hallituksen tiedottaminen mielivaltaisten määräyksien suhteen on ollut aivan mielivaltaista ja epäselvää. Näihin asioihin on voinut yrittää saada selvennystä, mutta saamme ympäripyöreitä vastauksia jokaiselta taholta. Varsinkaan ministeri Kiurun epäselvä kommentointi ei aukea lainkaan.


Rekry: Haluatko töihin festareille kesällä 2021?


Helsingin Sanomien 2.3.2021 julkaistun artikkelin ”Hallituksen asiakirja kertoo, kuinka moni alkuvuoden koronavirustartunnoista kyettiin yhdistämään ravintoloihin” mukaan kaikista koronatartunnoista 2,5 % tulee ravintoloista! 2,5 %! Määrää vähätellään THL:n mukaan, koska kaikkia tapauksia ei pysty jäljittämään. En rehellisesti silti pysty pitämään näitä ”kuppiloita” koronalinkoina! Ravintolat ovat toimineet erittäin vastuullisesti koronan aikana, koska me kaikki haluamme liiketoimintamme jatkuvan!

Yle Uutiset ilmoitti 11.3.2021 klo 13:36, että Pohjois-Savoon tulee sittenkin tiukemmat ravintolarajoitukset, jotka astuvat voimaan 13.3.2021 klo 00:00. Miten ihmeessä nämä uutiset ehditään lukea muuta kautta, ennen kuin hallitus tai meitä koskien Itä-Suomen AVI (alkoholihallinto) näistä tiedottaa? Itä-Suomen AVI ilmoitti kyllä asiasta, tosin kaksi tuntia myöhemmin. Mutta mikä on tämä aikataulu reagoida kaikkiin muutoksiin alle puolentoista vuorokauden varoitusajalla? Työvuorolistoihin merkatut vuorot jäävät maksettavaksi yrityksille. Kaikki suunnittelutyö menee uusiksi. Henkilökohtaisesti on pakko kertoa, etten ole viimeisen vuoden aikana nostanut itselleni palkkoja seitsemään kuukauteen. Olen sinnitellyt säästöillä, saanut liitolta korvauksia ja olen halunnut yrittää pitää meidän henkilökuntamme töissä viimeiseen asti. Nyt hallituksen uusin ehdotelma menee niin, että kun ravintoloiden sulkutila päättyy 28.3.2021 ravintoloissa lopetataan anniskelu ja ne menevät kiinni klo 18. Tämän lisäksi asiakasmäärää ja muita rajoituksia kiristetään. Tämä suunnitelma ajaa meidät lopullisesti kallion reunalta alas. Minä en vaan tiedä enää, miten tässä yritetään hymyillä ihmisille ja vakuutella, että kyllä tästä vielä noustaan.

Minä en myöskään tiedä miten pitkään tätä lokaa jaksaa ottaa vastaan. Haluan toimia vastuullisesti ja kantaa korteni kekoon koronan tuomien järjestelyjen suhteen, mutta miksi ravintola-alaa syrjitään koko ajan näin pahasti? Meidän elinkeinomme on ajettu alas. Meiltä on viety henkilökohtainen omaisuus, jota olemme yrittäneet kerryttää perheillemme ja ennen kaikkea lapsillemme. Meitä ei tueta riittävästi. Ensimmäisen kustannustuen aikana saimme vähän korvauksia, joilla emme saaneet edes yrityksen kiinteitä kuluja katettua. Kustannustuki numero kaksi oli isoin huijaus ikinä! Tuen mittaamisen aikajakso oli 1.6-31.10.2020, jolloin sulkurajoitteet poistuivat! Ihmiset käyttivät kotimaan palveluita, koska saimme yritykset uudelleen auki ja osittainen matkustuskielto oli edelleen päällä. Kustannustuki numero kolme on tulossa, mutta en enää jaksa hetkeäkään uskoa avustuksen määrään tai tehoon. Kaikki muistavat, kun Sanna Marin kertoi maaliskuussa 2020 ”ettei yksikään yritys tule menemään konkurssiin koronan takia.” Miten sinä voit sanoa tämän ääneen? Pyydän tukemaan niitä yrityksiä, jotka ovat maksaneet teille veroja valtion kassaan ja suoriutuneet kaikista muista maksuistaan.

Herää kysymys: ”Onko ministereiden, THL:n ja STM:n saama valta sokaissut heidät niin, etteivät he osaa enää toimia maalaisjärjellä?”

mika kilpeläinen

90-luvun laman aikana lähes 15 000 yrittäjää riisti henkensä oman käden kautta. Moniko ihminen tulee tekemään saman tänä aikana? Yrittäjät ovat ottaneet lainaa pankeista ja rahoituslaitoksilta. Tehneet maksujärjestelyitä eri tahojen kanssa. Konkurssisuojalaki loppui tammikuun lopussa ja mitään helpotuksia ei ole tullut ja koko ajan kiristetään lisää! Mitä siellä ministeriössä oikein mietitään? En ole elämäni aikana nähnyt näin epäpäteviä virkamiehiä työssään! Miten ihmeessä te meinaatte saada valtion kassaan rahaa, kun ajatte yritykset nurin? Me olemme pelkästään Kuopion Malja Oy:n osalta maksaneet valtiolle veroja viidentoista vuoden ajan ja nyt viedään matto jalkojen alta pois. Pyydän ettette keskity kiristämään veroja tai muuttamaan autokantaa sähköiseksi. Teillä pitäisi olla vain yksi tehtävä tällä hetkellä! Yksi tehtävä, jossa keskitytte hankkimaan rokotuksia kansalaisille! Heti sen jälkeen talouden elvyttäminen! Tämä ei tapahdu hetkessä! 

Tunnen, että olen epäonnistunut työssäni, sillä en ole enää varma miten tästä selvitään. Olen henkisesti poikki ja joudun oikeasti kaivamaan ajatuksia pitkälle, että saan jonkun positiivisen asian mieleen. Seuraaville sukupolville – mukaan lukien lapsilleni – maailman isoimmat pahoittelut siitä, että koronan tuomat velat jäävät teille ja teidän lapsillenne maksettavaksi. Olen todella pahoillani siitä.

Ps. Tämä orastava vitutus on kasvanut niin isoksi, etten enää tunnista itseäni peilistä vihan ja surun takia. Muistakaa ihmiset mennä tulevaisuudessa ääniuurnille, ettei tarvitse enää koskaan katsoa minkälaisia tunareita meillä on HALLITUS täynnä… ei eduskunta vaan HALLITUS.

Pps. Muistakaa ihmiset sijoittaa kirjallisuuteen! Uusin kirja ”Kuinka Suomi voitti koronan” on nyt luettavissa. Pääosassa meidän ministerit!

Nämä sanat ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä välttämättä koske edustamiani yrityksiä.

Pelekkee rakkautta,

Mika Kilpeläinen 
Kuopion Malja Oy

Mika Kilpeläinen 2021, Kuopion Malja

Mika Kilpeläinen toimii yrittäjänä Kuopion Malja Oy:ssä ja RPS Brewing Oy:ssä, sekä on myös yksi Target Staffin perustajista. Mika Matti tykkää purkaa paineita jääkiekon ja padelin parissa. Hän on myös kaksinkertainen Kalakunkun hallitseva mestari vuosilta 2019 sekä 2020. Mikalla ei ole muuta lisättävää tämän pandemian keskelle, kuin kulunut mottonsa ”pelekkee rakkautta kaikille ja pysykää terveinä”.


Ne Helvetin Kuppilat blogissa tulemme pureutumaan kaunistelematta ravintola- ja tapahtuma-alan polttaviin aiheisiin. Emme tule nöyristelemään teksteissä tai videoissa mitään. Käsittelemme asioita puhtaasti HoReCan ja tapahtumatuotannon näkökulmista. Blogissa tulee olemaan vieraita yhteiskunnan kaikilta osa-alueilta. Tulemme tapaamaan valtioneuvoston, kuntapolitiikan ja myös ravintola- ja tapahtuma-alan edustajia. Miksipä ei vaikka poliisia.

Siirry blogin etusivulle

Share: